perjantai 5. maaliskuuta 2010

All that jazz!

Viime viikot on olleet ihan hullun kiireisiä. Oon käyny tällä viikolla vaan nukkumassa kämpillä. Ens viikkokin taitaa olla samanlainen, sillä silloin on Aberdeen Jazz Festival!! Eli mahtavaa jazz-keikkaa joka ilta. En malta odottaa!! Menen kyllä joka ikiselle keikalle, liian harvoin pääsee nauttimaan live-jazzista, ja nyt on vielä huippumuusikoita esiintymässä.

Mutta. Tällä viikolla oon juossu luennoilla, orkesterissa, museolla, kavereilla ja kirjastossa. Tänään on ainoa vapaailta koko viikolla!! Tai siis vapaailta siinä mielessä ettei tartte tehdä mitään, eli nähdä kavereita :D Mutta on kiva olla välillä yksinkin. Vaikka siis huippukivaahan se on kun joka ilta on jotain kivaa tekemistä. Tänään olis tytöt menny kattomaan Alice in Wonderland, mutta evvaan jaksa ny.

Orkesterissa soitettiin älyttömän hyviä biisejä, mm. 007, Chicago (musiikkia siitä musikaalista, semmonen sikermä) ja musiikkia leffoista Star Wars ja E.T. Se kuulostaa niin mielettömän hyvältä, että melkein tekis mieli vaan kuunnella eikä soittaa. Toisaalta me klarat ollaan aika hiljaa koko ajan, pelkkää taukoa, hehe. Mutta bassopasuunat ja käyrätorvet <3

Olin eilen Beckyllä yötä, tehtiin (tai siis Becky teki) ruokaa ja valkosuklaamuffinsseja, nam! Mä vein tuliaisiksi 19 tulppaania, punaviiniä ja suklaata. Oisin niin täydellinen poikakaveri.

Tulppaanit by the way maksoi vaan £6.99! Ja oli mahottoman ihania. Ah, tulppaanit on ehkä mun suosikkikukkia. Ostakaa mulle kukkia! Tulppaaneja, tai vaaleanpunaisia ruusuja. Pienenä mun toiveammatti oli muuten (siinä astronautin ja hävittäjälentäjän välissä) kukkakauppias. Pitäskö hylätä koko arkeologia, ketä sekään hyödyttää... Kukkakauppiaana olisin joka päivä kauniiden kukkien ympäröimänä....

No, haaveilut sikseen...

Mä niin haluan shoppaileen. Taas!! Ehottomasti pitää käydä Marks&Spencerillä, kattelin sieltä ainakin bikineitä, pari neuletakkia, alusvaatteita ja parit kynsilakat. Odottelen että Becky saa hlökunta-alennuskorttinsa niin sehän tarjoaa mulle sitten -20% alennukset!

Tänään löysin Michael Palinin uusimman julkaisun (Diaries 1980-1988), ja piti se ostaa vaikka se painaakin tonnin. Kyllä mä nää kamat jotenkin saan tuotua Suomeen, katotaan vaikka! Pitää kyllä hamstrata täältä kesävaatteita ja -kenkiä, kun on niin älyttömän halpaa. Kuulemma kevätvaatteet menee alennusmyynteihin huhtikuussa, niin sitten...

Hmm, kehtaakohan enää harjotella klarinetilla? Ei. Syönpä siis yhden muffinsin, nam...

Nyt ei oo taas kukaan kommentoinut! Kukaan ei kommentoinu ees Stirling-postausta, jossa aattelin olevan jotain kommentoitavaa, kun laitoin niin paljo kuviakin (itestäni, kommentoikaa ny että ootpa hei kuuma kissa)! Ryhdistäytykääpäs nyt vähän siellä! Ja piristäkää mun päivää kommentilla :)

4 kommenttia:

mariko kirjoitti...

mä voin perustaa sun kanssa kukkakaupan!

terv.wannabe-floristi

Anonyymi kirjoitti...

Mä voin rahoittaa sun kukkakauppaa... T;äite

Emmi kirjoitti...

No niin, kukkakauppa siis perustetaan jos ei arkeologiassa lykästä :D

Tiia kirjoitti...

Mitä, halusitko sinäkin hävittäjälentäjäksi? :D