Aloitetaan eilisestä. Aamupäivästä mentiin kampukselle, siellä oli sellainen tapahtuma missä kaikilla urheilu"yhteisöillä" oli pöytä ja sai liittyä. Myös baareilla ja monilla muillakin yhteisöillä oli esittelijöitä. Sai ilmaista kamaa. Taisin markkinahumussa liittyä ainakin miekkailuun... :D Hahaa! Mutta kai sitä pitää ainakin kokeilla, tuo Carla (kämppis) tosin sanoi että se on hauskaa.
Illalla tavattiin Becky jazz-illassa. Sellainen pieni jazz-kokoonpano soitteli livemusaa. Sieltä mentiin keskustaan Triple Kirksiin taas, ja sinne tuli myös Beckyn poikakaveri. Oli kyllä niin väsynyt olo, että lähdettiin "jo" puoliltä öin kotiin.
Tänään sainkin nukuttua jopa kymmeneen asti. Oli tullut sähköpostia tuolta meiän Advisorilta tapaamisajasta, mutta siihen oli vaan puol tuntia kun näin sen. Lähettiin hirveellä kiireellä, mutta matkalla päätettiin että ei mennä, ei ehitä ja pyydetään uutta tapaamisaikaa. Joten mentiin taas sinne "markkina-alueelle", tällä kertaa siellä oli kaikkia muita kuin urheiluseuroja. Liityin ainakin kolmeen bändiin, musikaaliteatteriin (puvustus jne hommia) ja ööh ehkä joihinkin muihinkin. Nuo bändit kiinnostais eniten, ajattelin mennä kaikkiin kolmeen (bigband, student orchestra ja concert band) ja katsoa missä on kivaa. Tai vaikka olla kaikissa kolmessa. Mutta concert bandissa on kai tosi iso klarasektio (ylläri), että katsoo nyt.
Phuuh.
Lähettiin Lauran kanssa keskustassa käymään. Vihdoinkin sain lusikat jne! Yritin ostaa postikorttejakin, mutta en löytänyt!!
Hain myös puhelinliittymän, jeah. Suominumero on kyllä myös käytössä. Aivan huippu tyyppi oli myymässä meille liittymää, hih hii, ei ois liittymän hakeminen ollut noin hauskaa Suomessa :D Melkein harmitti lähteä sieltä kaupasta :P
Sitten käytiin taas Primarkilla ja muutama riepu lähti mukaan. Ja ostin oikean kokoisen pussilakankin tuohon king size peittoon. Prkl kun se oli vaan aika kallis, £8... No täällä ollaan kuitenkin vuosi, niin samapa tuo. Käytiin myös Triple Kirksissa syömässä, musta tuntuu että siitä tulee meidän kantapaikka...
Nyt taas tajuton väsy, pitää ehkä ottaa torkut.. Tosin taas parin tunnin päästä pitää olla menossa! Ne näyttää Ricky Gervais'n stand uppia täällä Hillheadilla, ja keskiyöllä keskustassa on Ghost Walk.
2 kommenttia:
Ottakaa mut joskus mukaan Triple Kirksiin! Oon katsellut sitä, mutten koskaan käynyt siellä.
Mikä sun puhelinnumero on? Ei sun sitä tässä ole pakko kertoa, mutta jossain niin, että saan sen. Ellet halua salata sitä multa. :D
Tiia,
löydät mun puhelinnumeron facebookista! Pistin sen mun profiilitietoihin. Pistä mulle vaikka viestiä :) Ja juu, Triple Kirks on kiva paikka, mennään sinne vaan!
Lähetä kommentti