Juuri tässä verenpaine kohonneena tutkailin ihan kunnolla Aberdeenin yliopiston sivuja. Koetin selvittää vakuutus- ja terveysasiota. Kuten jo aikaisemmin tiesin, meitä ei ole vakuutettu yliopiston puolesta. Kv-yksikön infolapussa sanottiin, että hommatkaa ite kattavat vakuutukset, ja sama toistui myös Aberdeenin infolapuissa. Joten, johtopäätös: hommaa vakuutukset. Sitten soitinkin Pohjolaan ja pyysin tarjouksen millainen vakuutus kannattaisi ottaa. Eli lähinnä sairasvakuutus ja matkatavaravakuutus. Ilmeisesti jos tulisi joulukuussa väh. 14 päiväksi Suomeen, saisi taas 3kk ilmaiseksi matkavakuutuksen. Joulukuuhun asti siis on se muutenkin voimassa, mutta sitten seuraaville 6kk:lle pitää ostaa lisäkuukausia. Mutta funtsailin, että jos käy jouluna Suomessa niin matkakuluihin taitaa mennä enemmän mitä sitten vakuutukseen niille 3kk:lle. Yhteensä vakuutukselle tulisi hintaa siis n.350e/9kk. Aika järkyttävä summa.
Mutta ei kyllä uskalla ottaa riskiä, että jättäisi vakuutuksen ottamatta. 9kk on kuitenkin niin pitkä aika, siinä ajassa ehtii tulla sairaaksi jos niikseen käy. Ja varsinkin näin sikainfluenssan aikaan sairauden todennäköisyys on suuri. Eritysesti jos vaikka missaa lennon sairauden takia, niin vakuutus korvaa. Samaten jos lentoyhtiö peruu lennon tms myöhästyy jatkoyhteydeltä jne jne.
Ainoa vaan, että mun matkatavarat ei oo arvokkaita, että niille periaatteessa tyhmää ottaa vakuutusta. Mutta pitää nyt tutkailla niitä lappuja mitä ne sieltä lähettelee. Ja vissiin ne lisäkuukaudet voi maksaa sitten myöhemminkin, kun ei vielä tässä vaiheessa tosiaan tiedä tuleeko jouluksi kotiin.
Hemmetti olis pitäny lukea tuo opaskirja vaihtareille vähän aikasemmin... Mutta jotenkin on ollu niin intoa piukassa jo siitä että pääsee Aberdeeniin niin tuollaset "viralliset" jutut on jääny kattomatta. Nyt kuitenkin löysin jopa Kelan sivuilta lomakkeen mikä pitää täyttää. Kun vaan jaksan yhdistää tietokoneen tulostimeen niin täytän sen... höhhöö. Ja perhana oon nyt ilmeisesti hukannu ne passikuvat. Toisaalta mä oon vähän niinkuin Frasierin Bulldog kun jokin asia on hukassa... "This is total BS!"
Ei vaan, viime viikon olin tosi kipeänä enkä saanu yhtään mitää aikaiseksi. Tänään sain vähän viimeisiä muuttoromppeita pistettyä kaappiin, ja heti alkoi huimata. Ei pidä vieläkään siis alkaa riahua. Äääääh ylihuomenna vaan pitäis lähteä Ouluun ja vieläkin sairas olo, hemmetti, pakko parantua ennen sitä.. Eli siis huomenna!
2 kommenttia:
Tällä sun blogilla on kiva ulkoasu :) Yritän lueskella tätä nyt ja tulevaisuudessa!
Elina,
hyvä ja kiitos! Muista kommentoiraki!
Lähetä kommentti